maanantai 16. helmikuuta 2015

Osa 8: What you hiding?

En tiedä kuinka moni on enää täällä käynyt, mutta tässä nyt sitten kävi näin ,että mulle tuli suunnittelematon yli puolen vuoden tauko simssin parissa. Mun realityelämässä tapahtui sen verran kaikkea niin hyvää kuin huonoakin ja intokin simssiin ehti hetkeksi aikaa loppua. Nyt kuitenkin into alkanut palautua ja näin aluksi haluan kiittää kaikkia tarinan seuraajia ja kommentoijia! :) Teidän avulla olen jaksanut jatkaa ja jaksan tulevaiisuudessakin! 
Tottakai myös oma into on todella suuri tehdä tätä, koska tulevaisuudessa on luvassa, jos jonkinlaista juonenkäännettä, mitä näette tulevassakin osassa. Ja nyt kun peli taas pelaa Ultimate Collectionin ansiosta täydellisesti niin intoni on entistä suurempi! Kahdeksasta osasta on tällä hetkellä puolet kirjoitettuna ja koitan saada sen ulos mahdollisimman pian! 
Tämä osa onkin tavallista pidempi ja sisältää kahden perheen: Terhakoiden ja Goottiloiden tapahtumia.

Terhakaisten ja Goottiloiden viime osassa Tiina toteutti suunnitelmaansa ja onnistui viettelemään Januksen ja tuli tälle raskaaksi. Kerrottuaan raskaudesta Janukselle, mies kauhistui ja hylkäsi Tiinan hetkeksi. Lopulta Janus kuitenkin tuli järkiinsä ja ei pelkästään pysynyt naisen rinnalla, vaan kosi tätä velvollisuudesta.

Niina sen sijaan biletti ja tapasi Tapio Mukavaisen, jonka kanssa päätyi lopulta kännissä sänkyyn, josta ei seuraavana päivänä muistanut mitään. Myöhemmässä Mukavaisten osassa selvisikin, että Tapio ja Niina tapasivat uudelleen yhdessä vietetyn yön jälkeen. 

Cassandraa taas onnisti viime osassa, sillä Toni suostui viimeinkin muuttamaan hänen kanssaan yhteen. Hän uskoi sokeasti, että Toni rakasti häntä, vaikka oikeasti Toni suostui yhteenmuuttoon vain siksi, koska Janus uhkaili tätä. Toni tunsikin itsensä kahlituksi Goottiloilla, koska Janus vahti tiukasti häntä, eikä hän siis voinut tavalliseen tapaansa kaataa naisia, mikä teki miehen onnettomaksi.


Terhakainen



























Tiinan synnytys läheni. Hän oli viimeisillään raskaana ja vietti suurimman osan ajastaan nukkuen. Raskaus oli hänelle hyvin rankka.



























Enemmän kuin mitään Tiina toivoi jo pian voivansa synnyttää. Suuren mahan kanssa oli sen verran hankalaa, että hän olisi jo halunnut päästä eroon vatsakummustaan. Asiat olivat kuitenkin muuten juuri nyt hyvin hänen elämässään. Hän oli kihloissa Kaunialan rikkaiman miehen kanssa ja saisi pian muuttaa isoon kartanoon, josta tulisi hänelle uusi koti. Sitten hän avioituisi ja olisi lopullisesti osa miehen perintöä. Asiat sujuivat nyt juuri niin hyvin, kuin pitikin.



























Niina sen sijaan oli onnellinen siskonsa puolesta, että asiat olivat kääntyneet parhain päin. Hän ei silti voinut ymmärtää siskoaan täysin. Tiina teki vaikka mitä vain siksi, että tulisi rikkaaksi. Oliko rikkaus sen arvoista, että täytyi mennä naimisiin vanhan ryppyisen ukon kanssa ja hankkia vielä tämän kanssa lapsi? Hänestä se ei voinut olla. Niina itse nautti täysin sinkkuelämästään eikä haaveillut lapsista. Ei hän tiennyt haluaisiko edes koskaan sitoutua kenenkään kanssa vakavasti. Ja jos joskus hän sitoutuisi niin Niina tiesi, että tekisi sen rakkaudesta eikä mistään muusta.



























Juuri nyt hän kuitenkin valitsi päälleen sopivat vaatteet ja päätti suunnata jälleen kerran yökerhoon viettämään iltaansa.



























Niina istahti tuttuun baariin ja tilasi samantien drinkin. Baarimikkokin tunnisti heti hänet ja teki hänen vakiodrinkkinsä ennen kuin hän ehti tilata mitään.



























Kaataessaan kolmatta drinkkiään kurkkuunsa huomasi Niina teini-ikäisen pojan, joka istahti hänen viereensä. Poika oli varmasti vielä alaikäinen, joka oli takuulla päässyt sisään väärennetyillä henkkareilla."Haluuko neiti tilata jotain lisää? Voisin tarjota noin kauniille naiselle jotain", poika sanoi ja kääntyi katsomaan Niinaa. 




























"Ei kiitos. Sinuna katselisin enemmän oman ikäisiäsi. Olet liian nuori minulle", Niina opasti poikaa. "Esimerkiksi tuo sinua tuijottava tyttö edessäsi olisi parempi kohde kuin minä." 
"Anteeksi, taidat olla oikeassa", poika sopersi punaisena ja siirtyi lähemmäs häntä tuijottavaa tyttöä.




























Kun Niina oli saanut kumottua tarpeeksi juomia alas päätti hän siirtyä tanssilattialle joraamaan muiden kanssa.











































































Illan aikana Niina tapasi niin uusia kuin vanhojakin tuttuja. Ja toinen toistaan houkuttavampia miehiä. Tonikin kävi häntä pikaisesti tapaamassa. Ja vaikka mieluiten Niina olisi lähtenyt Tonin mukaan, hän tiesi miehen loukussa olevasta tilanteesta, joten tiesi ettei se tällä kertaa onnistuisi, joten hän päätti tavata jonkun uuden. Kaarlo niminen mies vaikuttikin lupaavalta.



























Loppuillasta Niina päätyikin juttelemaan Kaarlon kanssa porealtaaseen, kunnes Niina pyyti miestä yöksi hänen luokseen.




























Kotiin päästyään Niina suuteli miestä itsevarmasti saaden tämän hullaantumaan suorastaan hänestä.



















































Lopulta mies nosti hänet syliinsä ja kantoi makuuhuoneeseen. Siellä ilta päätyikin mihinkäs muuhun kuin jälleen kerran sänkypuuhiin.

*****




























Tiina havahtui hereille aamun varhaisina tunteina kuullessaan ääniä portaikosta. Hän ehti jo säikähtää talossa olevan taas murtovarkaita, mutta kuuli pian tutun äänen ja huokaisi helpotuksesta. Hän oli näköjään nukahtanut uudestaan murojensa äärelle. Turhautuneena Tiina jatkoi syömistä ja huomasi pian siskonsa liittyvän seuraan.




























"Oliko sulla taas joku mies täällä?" Tiina kyseli tältä."Juu yks Kaarlo vaan, jonka bongasin baarista", Niina vastasi."Onko sun pakko kiikuttaa tänne tuntemattomia joka välis, kun kohta täällä on vauvakin", Tiina totesi herätyksestä ärtyneenä."Kuulostipa äidilliseltä", Niina tokaisi ja naurahti siskolleen."Eipä niitä miehiä se vauva kiinnosta ja sitäpaitsi mielummin mä ne tänne tuon kuin meen niiden sotkuisille kämpille."




























Seuraavana aamuna Tiina havahtui vihlovaan kipuun ja kirkaisi siskolleen: "Nyt se tulee!!!"





















































Juuri ajoissa Niina syöksähti paikalle ja tapasi uuden perheenjäsenen. Lapsi oli poika ja sai nimekseen Jason. Poika oli kuin ilmetty isänsä, sillä tämä oli perinyt Janukselta ruskeat silmät ja hiukset sekä vaalean ihon.



























Tiina ei kauaa odotellut vaan soitti samantien Januksen paikalle katsomaan uutta poikaansa. Olihan miljonääri-isän nähtävä poikansa mahdollisimman pian!




























"Tässä hän nyt on! Sinun poikasi", Tiina sanoi hymyillen."Ompa hän minun näköiseni! En olisi uskonut, että vielä tulen näkemään tämän päivän, että minulla on kolme lasta", Janus sanoi hämmästellen, mutta mielissään.



























"Olen kyllä sitä mieltä, että sinun ja tämän lapsen tulee muuttaa mahdollisimman pian talooni. Häät järjestetään heti kun olet päässyt muuttamaan, eikä kukaan voisi väittää että lapsi olisi syntynyt avioliiton ulkopuolella", Janus selitti. "Miten vain haluat rakas", Tiina vastasi hymyillen. Pian hän pääsisi Kaunialan rikkaimman miehen vaimoksi!




























Tiina ei olisi voinut olla onnellisempi. Pian he muuttaisivat pois ja Tiina saisi kaiken mitä oli aina halunnut. Kaiken sen, mitä hänen ensimmäinen aviomiehensä ei ollut voinut koskaan tarjota. "Olet äidin pikkuinen aarre. Ilman sinua äiti ei olisi onnistunut suunnitelmassaan. Tulet varmistamaan perintölinjasi kautta, että sinulla ja minulla on hyvät oltavat myös sen jälkeen kun isäsi on kuollut, vaikka muut sisaruksesi eivät niin sinusta pitäisivätkään,"Tiina kuiski lapselleen.



























Niina sen sijaan oli onnellinen, että hänestä oli tullut täti, mutta vielä onnellisempi siitä, että oli saanut ylennyksen sekä sen kunniaksi oli saanut houkuteltua työkaverinsa kotiinsa. Nyt hänen ei tarvinnut edes lähteä baariin etsimään seuraa vaan seura tuli mukana jo suoraa töistä!




























Niinan ei tälläkään kertaan tarvinnut paljoa käyttää viehätysvoimaansa, sillä tiesi miehen jo ennestään olleen häneen pihkassa. Pienen kuiskuttelun jälkeen mies oli jo aivan sulaa vahaa.



























Tiina koitti keskittyä kirjaansa, mutta siinä hän ei meinannut onnistua sillä hän ei tietenkään voinut olla näkemättä siskoaan ikkunasta jälleen kerran jonkin miehen kimpussa. Oikeastaan häntä ei pelkästään ärsyttänyt vaan hän oli myös vähän kateellinen siskolleen. Niina pystyi elää huoletonta sinkkuelämää kun taas hän ei enää koskaan voisi palata siihen. Hänellä oli nyt lapsi, josta hänen tulisi huolehtia lopun elämänsä sekä hän oli menossa naimisiin eikä voisi ainakaan Januksen elon aikana olla muiden miesten kanssa.



























"Kyllähän me pärjätään pikkuinen", Tiina sanoi Jasonille, joka tuijotti häntä mitään ymmärtämättä. "Kuka sinkkuelämää nyt kaipaisi. Me aloitetaan nyt pakkamaan niin päästään isäsi luokse mahdollisimman pian", Tiina selitti pienokaiselle.


****

Tiinan muutettua Goottiloille oli Niina tuntenut itsensä yksinäiseksi. Hänellä vieraili edelleen monia miehiä piristämässä häntä, mutta se ei auttanut hänen yksinäisyytensä kuin hetkeksi. Näistä miehistä ei ollut hänelle kunnolla seuraa, eikä niiden kanssa voinut edes juoruilla. Niina kaipasi siskoaan kipeästi ja oli vasta tämän muutettua ymmärtänyt, ettei hänellä ollut muita ystäviä kuin Tiina. Hän oli aina asunut siskonsa kanssa, eikä ollut tajunnutkaan kuinka tärkeä tämä hänelle oli.



























Niina oli jopa sen verran yksinäinen, että koitti ystävystyä vampyyrin kanssa, jotta hänellä olisi edes jotain seuraa. Kuitenkin siinä vaiheessa hän ymmärsi kuinka yksinäinen oli ja päätti tehdä asialle jotain.






















































Niinpä Niina säntäsikin eläinkauppaan ja päätti ostaa itselleen seuraksi koiran. Eihän se hänen siskoaan korvannut, mutta parempi se oli kuin ei mitään.



Täysikasvuinen kullankeltainen narttu sai nimekseen Pimu.



























Pimu valloitti emäntänsä sydämmen samantien herttaisellaan luonteellaan. Jospa Niinakin nyt hetken aikaa pärjäisi ilman siskoaan.


****

Goottila



























"Sä teit mitä??!!"Cassandra kiljahti isälleen. Goottiloilla oli kuohunut kunnolla viime kuukaudet. Cassandralle oli ollut shokki kuulla seuraavana päivänä, että hänen isänsä oli kihlannut hänen ikäisensä naisen, josta tulisi hänen äitipuolensa. Lisäksi tämä nainen sattui vielä odottamaan hänen isänsä kolmatta lasta, hänen velipuoltaan. Eikä isä ollut viitsinyt kysyä ollenkaan lastensa mielipidettä asiaan. "Ootko isä oikeesti sekaisin päästäsi?!" Cassandra huudahti uudestaan vihaisena. "Ootko sä kokoajan olettanut, että me hyväksyttäis Aleksanterin kans hyvillä mielin uusi äitipuoli ja velipuoli? Nyt sä sit tuut vielä sanoon, että se heitukka ja sen tenava on muuttamas tänne ja häät on viikonloppuna! Se käyttää vaan sua ja sun rahojas hyväkses!" Cassandra jatkoi huutamistaan.



























"Noinko sinä puhut isällesi? Minä olen kasvattanut lähes yksin sinut ja Aleksanterin ja tässäkö on kiitos! Sinun ei tulisi kyseenalaistaa isäsi päätöksiä! Sinun tulee kunnioittaa minua eikä kirkua kuin teini-ikäinen! Veljesi ottaa asian paljon kypsemmin, vaikka hänen tässä tulisi olla huutamassa eikä sinun. Tiina on minun kihlattuni ja pian myös vaimoni! Ja meidän poikamme Jason on sinun veljesi ja sinun tulee hyväksyä heidät perheeseen. Minäkin olen hyväksynyt, että sinä olet menossa naimisiin sen Lorulan kanssa, vaikka hänestä kiertää mitä villeimpiä huhuja, joten sinun tulisi tehdä samoin ja oppia paikkasi!" Janus huusi samalla mitalla.




























"Hyvä on isä. Tiedän, että olen käyttäytynyt huonosti. Mutta en tiedä pystynkö ikinä hyväksyä tätä tilannetta. Se nainen huijaa sinua, vaikka sokeasti uskotkin hänen valheisiinsa. Ja mitä Toniin tulee, häneen voi sentään luottaa enemmän kuin tulevaan vaimoosi", Cassandra sanoi.




























"Olet ilmeisesti tehnyt päätöksesi", Janus sanoi surullisesti ja lähti kävelemään toiseen suuntaan."Kun tunnet tarvetta pyytää anteeksi, minä kuuntelen, mutta aiemmin meillä ei ole asiaa toisillemme."
"Onko kaikki hyvin?"Toni kysyi ohimennessään."Kuulin huutoa."
"Riideltiin vaan isän kanssa. Sen uusi kihlattu ja poika muuttaa tänne", Cassandra selitti apeasti. "Vai niin ja kukakohan on sen uusi kihlattu?" Toni kysyi uteliaana."Tiina Terhakainen, yks turha onnenonkija vaan", Cass vastasi.



























Toni otti puhelimen. katsahti ympärilleen, että oli varmasti yksin ja näppäili niin tutuksi käyneen numeron."Moi Toni täällä. Kuulin juuri uutiset. Vai on siskostasi tulossa uusi rouva Goottila. Hyvin mielenkintoista", Toni sanoi naurahtaen. "Kuinka se oikein onnistui saada ton ukon pauloihinsa? Mutta ei sen väliä, koska tää tarkoittaa varmaankin sitä, että oot tulossa niiden häihin? Hyvä, sillä olis oikein kiva nähdä sua", Toni jatkoi."Selvä. Nähdään illalla, kun häät ovat loppuneet", Toni sanoi ja lopetti puhelun.

****

Ei kulunut montakaan päivää kun Tiina ja Jason olivat jo muuttaneet Goottiloille. Jason saikin oman huoneen 3.kerrokseksesta.


























Samana päivänä oli myös aika Jasonin kasvaa taaperoksi. Jason näyttää edelleen hyvin paljon isältään.



























Cassandra sai kokea suuren, mutta hyvin miellyttävä yllätyksen kun huomasi mahansa kasvaneen. Hän saisi oikeasti lapsen ja Tonista aviomiehen pian, joista oli haaveillut jo kauan! Silti hän päätti pitää vielä raskautensa salassa kaikilta ennen häitään. Häämekkokin peittäisi aivan hyvin mahan vielä toistaiseksi. Häiden jälkeen olisi sopiva tilaisuus paljastaa uutinen Tonille.


*******



























Sitten koittikin se suuri päivä, kun Tiinan ja Januksen oli aika astua avioon. Tiina ei olisi voinut olla onnellisempi sinä päivänä. Hän olisi pian rikkaan miehen vaimo! Sen kertoi naisen olemuskin, sillä naisella oli päällään Kaunialan kalleimmasta hääpukuliikkeestä ostettu häämekko.



























Kummankin perheet oli kutsuttu häihin. Sen lisäksi paikalla oli vielä Kaunialan Sanomien reportterikin, kun kerran Kaunialan rikkain mies menisi uudelleen naimisiin.




















































Valojen ja sormusten laiton jälkeen pariskunnasta tuli Janus ja Tiina Goottila!



























Heti vihkitilaisuuden jälkeen Niina tuli onnittelemaan siskoaan. "Onnea, olen iloinen puolestasi. Sait sen mitä halusitkin", Niina sanoi hymyillen. "Kiitos siskokulta", Tiina vastasi vielä hymyilevämpänä.



























Häiden lopussa Janus veti poikansa syrjemmälle. "Kuule, tiedän että siskosi ja sinä, ette olleet iloisia uudesta avioliitostani tai velipuolestanne, mutta toivon että hyväksytte heidät silti perheeseen", Janus sanoi. "Tottakai isä, ei minulla ole heitä mitään vastaan", Aleksanteri vastasi. "Niin ja oli minulla vielä muutakin asiaa. Haluan kertoa tämän sinulle, että kun minusta aika jättää, olen testamentannut Goottilan kartanon sinulle. Sinusta tulee tämän kartanon herra.", Janus paljasti. "Vau kiitos isä, mutta miksi minulle? Cassandra on vanhin ja entäs uusi vaimosi?" Aleksanteri kysyi yllättyneenä
."Vaikka Cassandra on vanhin, en luota hänen tulevaan mieheensä, enkä halua että kartano voisi jollain keinolla päätyä tälle miehelle. Ja mitä Tiinaan tulee niin hän kyllä saa asua ja elää kartanossa vielä kuolemanikin jälkeen, jos haluaa, mutta kartanon täytyy pysyä oikeiden Goottiloiden hallussa. Jason on kumminkin vielä niin pieni, että hänestä ei siihen ole. Ja koska sinä olet vanhin poikani, toivon sinun pitävän huolta Goottiloiden omaisuudesta", Janus selitti.



























"Kyllä isä, lupaan etten petä luottamustasi. Ja kiitos tästä!" Aleksanteri vastasi kiitollisena.



























"Pikkuinen poikani. Olen harmissani, etten tule näkemään sinun kasvavan ja käyvän koulua, mutta toivon että olet silloin viisaampi kuin vanhempasi", Janus kuiskasi nuorimmalleen häiden loputtua. Hän tiesi jo ettei tulisi elämään kauhean kauaa enää.

'

























Aleksanteri oli edelleen häkeltynyt isänsä sanoista. Hänestä tulisi Goottiloiden uusi kartanonherra vielä jonain päivänä. Jotenkin hän oli aina luullut, että Cassandra perisi kaiken eikä hän. Mutta nyt hän saisi vielä jonain päivänä suuren vastuun hartioilleen.


*********



























"Hei kaunokainen, saanko liittyä seuraasi?" Toni kysyi naiselta altaassa. "Tietenkin, odotinkin jo sinua", Niina sanoi hymyillen.




























"Että olen beibi kaivannut sinua. Siskosi appiukko tarkkailee vähän liikaakin perääni. Ties mitä agentteja se on lähettänyt perääni. Mutta tänään meitä ei pitäisi kenenkään häiritä. Varmistin asian", Toni sanoi ja veti Niinan kainaloonsa.




























"Hyvä", Niina sanoi ja suuteli miestä.




























 "Mäkin olen kaivannut sua", Niina kuiskasi katsoen Tonia silmiin alkaen vetää miehen uimahousuja samalla pois.



**********



























Toni tuijotti aamiaistaan vakavana. Hän oli herännyt muita aikaisemmin, koska oli nukkunut huonosti yönsä, sillä tänään se päivä koittaisi. Hän joutuisi virallisesti kahlituksi yhteen naiseen. Tonista tuntui kuin hänet vietäisiin hirtettäväksi. Mitään pakokeinoa ei tilanteesta ole. Janusta ei voi uhmata.



























Astuessaan alttarille Toni jäi tuijottamaan vihkikaarta, jonne hänen oli määrä astella. Miestä puistatti.



























"Muistakkin olla aiheuttamatta harmia tyttärelleni", Janus kuiskasi mulkoillen Tonille ennen Cassandran saapumista alttarille.



























Cassandran asteltua vihkikaaren alle Tonin kanssa alkoi seremonia. Toni loi vielä viimeisen silmäyksen Janukseen ennenkö veti syvän henkäyksen ja aloitti häävalansa sitä oikeasti tarkoittamatta.




























Saanen esitellä Toni ja Cassandra Lorula! 



























Vihkimisen jälkeen Cassandra sai kuulla uudelta äitipuoleltaan onnittelut. Nainen otti onnittelut vastaan nihkeästi."Toivon tosiaan, että tulisimme toimeen Januksen ja Jasonin vuoksi", Tiina sanoi varovasti."Mmm voihan sitä yrittää", Cassandra myönti vastahakoisesti.




























Muiden siirtyessä juhlapöytään pyysi Cassandra tuoreen aviomiehensä hieman sivummalle muista. "Minulla on sinulle asiaa kultaseni. En halunnut paljastaa tätä ennen häitä, mutta nyt voin kertoa. Minä olen ollut raskaana jo jonkin aikaa!!" Cassandra paljasti iloiten.




























"Mitä sinä sanoit? Si-sinäkö raskaana?" Toni sanoi hämmentyneenä. "Mutta mutta mi-miten se on mahdollista?
"En tiedä, mutta olen kiitollinen tästä. Olen niin iloinen, meistä tule vanhemmat! Sinusta tulee isä!" Cassandra sanoi säteillen.




























"Sehän on hienoa. Minusta tulee isä", sanoi Toni yrittäen tapailla hymyä. Oikeasti mies oli aivan kauhuissaan. Hän olisi halunnut juosta siltä seisomalta karkuun, mutta Januksen sanat pyörivät miehen mielessä "muistakkin olla aiheuttamatta harmia tyttärelleni". Hän oli pahassa pulassa. Ei hänestä ollut isäksi.....



























Tonin ja Cassandran liityttyä myös juhlapöytään pääsi Toni ensimmäistä kertaa kunnolla puheisiin Tiinan kanssa. Toni koitti keskittää ajatuksensa tähän naiseen, joka hieman auttoikin helpottamaan Tonin ahdistunutta oloa. Olihan Tiina kuitenkin kovin kaunis ja Toni huomasi välillä tuijottavansa naisen kaula-aukkoa. Yhtäkkiä Toni tunsi Tiinan jalan kulkevän pikaisesti hänen reidellään morsiammen huomaamatta.



























Samantien Tiina nousikin ja vilkaisi miestä ohimennen merkitsevästi.



















































Hääjuhlan oltua ohi Cassandra päätyi nukkumaan raskauden oltua jo sen verran pitkällä, että häät olivat rasittaneet häntä. Janus ja Aleksanteri taas päätyivät pelaamaan ottelun shakkia. Toni tunsi tilaisuutensa tulleen.




























Tonin kiivetessä ylös hän huomasi Tiinan seisovan hänen ja Januksen makuuhuoneessa. Sen kummemmin suunnittelematta Toni syöksyi suutelemaan naista kuin kuolemanhädässä. Tiina oli tästä hyvillään ja vastasi miehen suudelmaan.




























Hetkeksi irtauduttuaan naisesta Toni tunsi olevansa selityksen velkaa. "Cassandra on raskaana ja minä olen ansassa", Toni tunnusti ahdistuneena.




























"Arvasin sen, huomasin hänen vatsansa pullottavan jo aikaa sitten. Mitä meinaat tehdä?" Tiina vastasi ymmärtäväisena."En tiedä, mutta isäksi minusta ei ainakaan ole. En halua lapsia. Enkä ole missään vaiheesa edes ollut rakastunut Cassandraan. Menin naimisiin, vain koska Janus ajoi minut tähän. En halunnut päätäni pölkylle. Mutta älä kerro kellekkään tästä", Toni sanoi merkitsevästi. "En tietenkään. En halua Januksen saavan tietää. Hän vihaa sinua jo muutenkin tarpeeksi",Tiina vastasi.




























"Joten tällä hetkellä ainut asia mikä pitää minut järjissäni täällä saatat olla sinä, joten mitä mieltä olisit, jos pitäisimme silloin tällöin vähän hauskaa Goottiloiden tietämättä?"Toni vihjasi."Se sopii oikein hyvin. Olen kaivannutkin jo mielummin nuoren miehen otteita kun sen vanhan käppänän", Tiina sanoi hyvillään.



























Joten he päättivät ryhtyä tuumasta toimeen.


*********



























Kuitenkin samana yönä jo kummankin siirryttyä aviopuolisoidensa sänkyyn kuului kova kirkaisu kun Cassandra tuli juosten isänsä makuuhuoneesen."Se syntyyy nyt!!!"


Jätänkin osan tähän jännään paikkaan ;) Siinä oli Terhakoiden ja Goottiloiden yhdistetty osa. Toivottavasti piditte osasta! :) Nyt toivoisin kommentteja. Ja jos on uusia tarinoita linkitettäväksi niin niistä voi ilmoittaa minulle, sillä olen hieman pudonnut lopettaneista/uusista tarinoistanne!